Google Ads-markkinointi

Sanavarma

Hakukonemarkkinoinnilla tarkoitetaan Suomessa yleisimmin maksullista mainontaa Googlessa, nykyisin Google Adsin kautta.

 

Hakusanamainonta poikkeaa hakukoneoptoimonnista oleellisesti, vaikka molempia keinoja käytetään ostavien kävijöiden saamiseksi verkkosivuille. Siinä missä hakukoneoptimointi (SEO) on pitkällä aikavälillä kannattavaa ja usein lähes välttämätöntä, alkaa hakukonemarkkinointi tuottamaan tulosta lähes heti. Lyhykäisyydessään ajatuksena on varmistaa, että sinulle tärkeät ihmiset löytävät palvelusi kärkisijoilta ostopäätöstä tehdessään tai ratkaisuja kartoittaessaan.

 

”Siinä missä hakukoneoptimointi on pitkällä aikavälillä kannattavaa, alkaa hakukonemarkkinointi tuottamaan konkreettista tulosta lähes välittömästi.”

 

Hakusanamainontaa voi tehdä monella tavalla, mutta alkuun pääsee parhaimmillaan jo pienelläkin budjetilla. Työ hakukonemarkkinoinnissa jakautuu yleensä karkeasti muutamaan osaan: kartoitukseen ja kampanjan suunnitteluun, kampanjan perustamiseen ja mainosten jo rullatessa kampanjan paranteluun, optimointiin, seurantaan ja raportointiin.

 

Parhaimpiin tuloksiin päästään, kun sovitaan heti alkuun sopiva toimintamalli, jossa tuloksia ja niistä vedettyjä johtopäätöksiä käydään yhdessä asiakkaan kanssa läpi. Pienilläkin muutoksilla kampanjoissa voi olla yllättävän suuri vaikutus esimerkiksi mainosten sijoittumisessa ja hinnassa, sekä niin sanotuissa konversioissa, eli esimerkiksi yhteydenotoissa tai ostoksissa.

 

Parhaimpiin tuloksiin hakukonemarkkinoinnilla päästään silloin, kun se yhdistetänä hakukoneanalyysiin ja -optimointiin, mutta hakusanamarkkinointia voidaan toteuttaa myös pistokampanjoina. Suomeksi sanottuna se toimii siis myös tilanteissa, joissa markkinointitoimien suhteen ollaan jo hieman myöhässä ja kampanjat olisi pitänyt saada rullaamaan ”eilen”. (Joskus näitäkin tilanteita asiakkaille sattuu)

 

Esimerkki palvelukokonaisuudesta

Vaikka palvelupakettimme räätälöidään aina asiakkaiden tarpeiden mukaisesti, voi hakukonemarkkinonnin paketti olla esimerkiksi seuraavanlainen:

  • Aloituspalaveri ja tavoitteiden läpikäynti. Sovitaan mediabudjetit ja kanavat.
  • Perustetaan tarvittavat tilit, päätetään tavoitteet ja suunnitellaan kampanjarakenne. Jos asiakas osallistuu kampanjoiden toteuttamiseen tai kehitykseen, sisältyy työhön tarvittaessa koulutusta.
  • Kampanjoiden, mainosryhmien, mainoksien ja konversiopisteiden perustaminen ja kohdistaminen.
  • Mainoksien tehon analysointi yhdessä asiakkaan kanssa ja kampanjoiden kehitys.
  • Palaverit määräajoin – sovitaan kampanjan kestosta, joka voi olla määräaikainen tai jatkuva.
  • Kehitetään kampanjoita jatkuvasti ja otetaan mahdollisuuksien mukaan lisäksi myös SEO-toimia ja some-markkinointia.

 

Pistetäänkö kampanjat päälle? Ota yhteyttä!

 

Mikko Blomberg Sanavarma


Projektipäällikkö Mikko Blomberg

044-5231358
mikko.blomberg@sanavarma.fi
LinkedIN

X

Miten voimme auttaa?