Perhe-Arte on koko perheen terveysasema
Perhe-Arte on perustettu Lahdessa vuonna 2013 hoitajavetoisena lääkärikeskuksena, jonka tarkoituksena oli tarjota palveluita naisille, lapsille ja perheille. Vuonna 2015 toiminta laajeni Helsinkiin. Vuosien saatossa toiminta on keskittynyt pääasiassa äitiysneuvolapainotteiseksi, mutta etenkin Lahdessa Perhe-Arte ytarjoaa edelleen palveluita myös muille asiakasryhmille.
Sanavarman ja Perhe-Arten yhteinen taival on käynnistynyt vuonna 2013, kun Perhe-Arte etsi verkkosivuilleen tekijää. Tuolloin vain Lahdessa toiminut Perhe-Arte näytti halukkuutta keskittää palveluita ja laajentaa jo tuolloin, joten luonnollisesti palveluvalikoimamme Perhe-Arten suuntaan kasvoi samassa suhteessa. Vuosien kuluessa olemme toteuttaneet Perhe-Arten kanssa verkkosivuja, printtimateriaaleja, sosiaalisen median markkinointia, hakukoneoptimointia sekä monia muita täsmämarkkinoinnin toteutuksia, kuten kadunvarsimainoksia sekä animaatioita. Lisäksi olemme julkaisseet Perhe-Arten blogia jo vuosia yhteistyössä Perhe-Arten kanssa.
Jatkuvuus palkitsee
Perhe-Arten kanssa tehdyssä yhteistyössä kuukausittaiset markkinointipalaverit ovat olleet konseptissa mukana jo vuosia. Käytännössä palavereissa käydään läpi sovittittujen töiden tilanne, sekä esimerkiksi sosiaalisen median kohdalla saatuja tuloksia. Kun markkinointitoimien ideoinnille, seurannalle ja kehittämiselle varataan toistuvasti aikaa yrityksen kalenterista, eivät tärkeät asiat huku muiden yrityksen pyörittämiseen liittyvien tehtävien alle.
Mukana tulevaisuuden rakentamisessa
Perhe-Arte laajentaa toiminsa kevään 2021 aikana, kun yrityksen uusin toimipiste avautuu Tampereella. Uuden toimipisteen markkinointitoimet on jo aloitettu, sillä Perhe-Arte on monelle pirkanmaalaiselle vielä vieras nimi. On ilo olla saada mukana näin hienossa tarinassa.
Tutustu sivustoon tästä